I can't see you

Sen vuoden syksynä muutuin täysin. Ennen olin kiltti ja hiljainen, nyt kun Kalle oli vetänyt minut uusiin kaveripiireihin jäi myös Elena taakse. En tiedä, miksi erkaannuimme ystäväni kanssa. Pääsin amikseen opiskelemaan, mutta en viihtynyt siellä muutamaa kuukautta pidempään, koska uusi ystäväpiiri veti minut mukanaan. Sain tuosta kaveripiiristä ystäväkseni erään tytön (kutsutaan häntä nimellä Minna). Minna oli ihana, ihan kuin sielunsiskoni. Hän oli minua pari vuotta nuorempi, mutta tulimme todella hyvin juttuun keskenämme. Hän oli huumorintajuinen, ystävällinen, sosiaalinen, huomioon ottava, villi ja vapaa. Tosin hänkin salasi hyvin oikean minänsä.

Aloin pukeutua mustiin ja värjäsin hiuksenikin mustiksi, ja yritin kuulua kovasti tähän ''heviporukkaan''. Vaikka tiesin, ettei se ole yhtään minua, yritin sopeutua. Porukassa rupesi ilmentymään paljon syrjintää ja paskanpuhumista seläntakana. Luultavasti kaikista puhuttiin paskaa, toisista enemmän. Tässä porukassa ei puuttunut draamaa, angstia tai yllättäviä tilanteita. Muistan aina, kun istuttiin eräässä puistossa myöhään yöllä ja dokattiin jokaikinen päivä. Talvella hytistiin ja hengattiin kauppakeskuksissa ja kävelytunneleissa (kuin mitkäkin idiootit). Nykyään hävettää ja halveksun ihmisä, jotka nään juomassa edellämainituissa tiloissa.

Ensimmäisen pillerikokeiluni jälkeen tapahtumat eivät loppuneet siihen. Otin äitini lääkekaapista pillereitä ja vedin ne alkoholin kanssa. Olin monesti taas niin sekaisin, ettei puheestani saanut mitään selvää, näin kaiken neljänä, enkä nähnyt edes junan lähtöaikaa isoilta screeneiltä. Oliko se hienoa? En tiedä, mutta niin pakenin pahaa oloani.

Ehkä kaikki alkoi purkautumaan tuossa vaiheessa. Koko peruskoulun ajan olin se kiusattu ja syrjitty tyttö. Milloin heitettiin teippejä hiuksiin, laitettiin pulpettiin uhkauksia, milloin levitettiin minusta juoruja koko luokalle niin,että koko koulu nauroi minulle. Pakotettiin tekemään asioita mitä en halunnut tehdä, ja sekin käännettiin minua vastaan niin, että koko luokka nauroi. Vihaan niitä aikoja, vihaan niitä ihmisiä. Sain yläasteella tietää, että isosiskoni on narkkari ja hänet on raiskattu ainakin kaksi kertaa. Asian kuuleminen järkytti minua kovasti. Aina kilttinä ja rauhallisena pitämäni sisko oli koukussa koviin huumeisiin. Ja toinen raiskaajista oli perheen läheinen tuttu. Asia aiheutti minussa pelkoa, surua ja ahdistusta. Mietin pitkään asiaa. En voinut millään uskoa siskostani tuota. Isäni ja äitini kielsi minua sen jälkeen näkemästä siskoani ilman jomman kumman vanhemman läsnäoloa. Se ahdisti minua.

Äitini teki muuttumiseni jälkeen monta lastensuojeluilmoitusta.

Terveisin, surullinen pikkusisko

My choice

 Haluan vielä kertoa, että nämä tarinat ovat tosia ja kerron tarinani, jotta olisi helpompi päästä maailmaani. Miksi minä olen nyt tällainen, miksi sairastan masennusta ja paniikkihäiriötä. Miksi en halua tai jaksa olla yhtään ihmistenilmoilla. Miksi työnnän ympärillä olevat ihmiset pois luotani. 

Haluan vain kertoa teille tarinani, ja elämääni nykypäivänä. Haaveitani ja mietteitäni.

   Kalle oli kiehtova poika, hän oli kaikkea sitä mistä salaa unelmoin. Hän oli mysteerinen, sosiaalinen, erittäin huumorintajuinen, rohkea, villi ja vapaa sekä osasi ottaa minut huomioon. Ihastuin häneen samantien. Ihailin häntä salaa. Toisena Tuska -festivaalipäivänä valmistauduin päivään hyvin. Meikkasin ja mietin pitkään sopivia vaatteita, mitä laittaisin päälleni. Pitäisikö Kalle minusta? Junaa odotellessani päätin napata Kallen antaman pillerin ja join kaljaa päälle. Odotin noin 10 minuuttia kunnes päätin ottaa toisenkin, koska toinen ei vaikuttanut yhtään (tiedän, olin typerä ja kokematon näissä asioissa).

  Matkalla Helsingin keskustaan pillerit rupesivat vaikuttamaan. En muista tarkkaan mitä vaikutuksia pillereillä oli, mutta päästyäni festivaaleille sammuin lähes samantien Kallen syliin. En tiedä kauanko siinä nukuin, mutta hän herätti minut kun hänen oli pakko päästä virtsaamaan. Huomasin erään kaverini festivaaleilla, tai en tiedä huomasiko hän minut. Olin ihan sekaisin, näin kaiken sumeana ja en meinannut pysyä hereillä. Ystäväni kertoman mukaan olin kuulemma nukahtanut pystyyn ja kuolannut. Päätin mennä kotiin koska oloni oli niin sekava ja en pysynyt hereillä. 

  Matkalla kotiin olin tietenkin nukahtanut junaan, heräsin jossain vaiheessa ja edessäni istui nainen ja katsoi minua huvittuneesti. Olin taas kuolannut ja ilmeisesti nukkunut suu apposen auki. Oli varmaan erittäin hieno näky. Yritin kysyä naiselta, että missä olemme, koska tosiaan en nähnyt kunnolla, mutta samalla huomasin, että olin menettänyt lähes kokonaan puhekykyni.  Hän ei saanut mitään selvää puheestani. En osaa sanoin kuvailla sitä fiilistä. Vaikka tapahtuneesta on aikaa, voin muistaa kuin eilisen sen fiiliksen kun heräsin siinä junassa ja yritin naiselle mongertaa. Menin paniikkiin, koska en nähnyt enkä pystynyt puhumaan. Hyppäsin seuraavalla pois junasta, koska minulla ei ollut hajuakaan missä olin. Olinko mennyt oman pysäkin ohi. Pysäkki ei ollut oma, muistikuvat katkeaa. Seuraavan kerran herään juna-aseman penkiltä - kuolaamasta. 

  Hyppäsin seuraavaan junaan, jotta pääsisin joskus kotiini. Seuraavan kerran muistan kun saavun kotiin ja terassilla odottaakin jo äiti kahden ystävättärensä kanssa. He saattoivat minut sänkyyni, jotta nukkuisin pääni selväksi. Kellon aikaa en muista, mutta myöhemmin äiti tuli toisen ystävänsä kanssa herättelemään minua, että olenhan hengissä. Olin äitini mukaan yrittänyt kuulemma lyödä häntä, itselläni ei ole mitään muistikuvaa (enkä yleensä käyttäydy agressiivisesti). Aamulla äiti vei minut huumetesteihin läheiseen sairaalaan.

Testeissä osoittautui positiiviseksi Bentsodiatsepiini.

Everywhere i go

   Ystäväni kanssa, kun matkustimme toiseen kaupunkiin ei jännitystä puuttunut. Niihin aikoihin kuuluu paljon muistoja, itkua, naurua, draamaa, ahdistusta, vihaa ja pelkoa. Olivat ne kuitenkin ensimmäisiä kertojani kun vedin kännejä. Ensimmäisiä kertoja miesten kanssa lähellä olemisesta (en ollut koskaan ollut missään läheisyyksissä miesten kanssa, olin siis neitsyt). Ja muistan kerran kun eräs minua muutaman kuukauden nuorempi jätkä, otti minut skootterinsa kyytiin ja ajoi jonnekin koululle. Olin kännissä. Hän olisi halunnut seksiä, mutta itse en ollut varma tai valmis siihen. Enhän edes tuntenut tuota poikaa, olin tutustunut samana iltana häneen. Onneksi hän sitten ajoi meidät takaisin muiden luo (samana iltana tapahtui myös se kun laitoin huomaamattani käteni kertakäyttögrilliin). Muistan vieläkin sen kun käteni siihen osui ja sihahti, en edes huomannut sitä heti, koska olin niin pahasti juovuksissa. Ystäväni huomasivat kyllä heti ja menivät ihan paniikkiin, ja vielä enemmän paniikkiin kun sinne järveen juoksin. 

  Kerran samaisessa kaupungissa vieraillessamme päätimme ostaa viinaa, mutta koska olimme alaikäisiä jouduimme pyytämään erästä nistiä hakemaan meille. Tuplahinta siitä viinapullosta piti maksaa, koska se otti hakupalkkana pullon hinnan. Elena myös kertoi samana iltana perheestään (hän on ulkomaalainen). Elena kertoi, että hänen veljensä, siskonsa ja isänsä pahoinpitelevät häntä usein, eikä hän kestä sitä. En tiedä heidän kulttuuritavoistaan mitään, mutta kai hän teki jotain väärin, mikä oli perheessä ja heidän kulttuurissaan kiellettyä. Elenan kertomat tarinat satutti minua sisimmissäni, itkimme yhdessä monta tuntia kaupungissa. Ystävämme olivat kadonneet muualle. Minulla oli samaan aikaan joku oma kriisi ja purkauduin hänelle siitä, itkimme lisää.

  Yhdeksännen luokan loppuvaiheessa kaikki oli pahentunut, lintsasimme, varastimme, ryyppäsimme ja tappelimme perheidemme kanssa. Aloin myös itse muuttua tavattuani erään pojan. Hän oli samassa koulussa kanssamme (tarkkailuluokalla). Hän vei minut Tuska -festivaaleille (en muista oliko vuosi 2006 vai 2007). Tutustutti minu tummiin pukeutuviin kavereihinsa. Muistan kun nauroin mielessäni ihmisille, joilla oli shokkiväreillä värjättyt hiukset. Heillä saattoi olla myös erittäin yliampuvat meikit ja vaatteet, tietämättäni että olisin joku päivä yksi heistä. Sinä iltana tutustuin uusiin ihmisiin, dokasin ja pidin hauskaa uusien tuttavuuksieni kanssa. Illalla samassa koulussa oleva poika (joka siis tutustutti ja vei uuteen porukkaan, kutsutaan häntä vaikka Kalleksi) saattoi minut kotiin ja antoi minulle jotain pillereitä. Hän sanoi, että niillä saa pään sekasin ja tulee mukava olo. Hän pyysi, että tulisin taas huomenna Tuska -festivaaleille, suostuin. Ja päätin ottaa pillerit vasta seuraavana Tuska -päivänä. Arvaamatta, että siitä alkoi helvettini.

Terveisin, eksynyt

Thoughts

   Heräsin. Vaikken vielä haluaisi. Uni on nykyään paras tapa paeta todellisuutta. Pakenen todellisuutta myös pelaamalla pelejä, ja uppoutumalla niihin eritavalla kuin kukaan muu.  En halua päästää irti. Ei, en halua tänäänkään lähteä ulos, ehkä ensiviikolla. Jos silloinkaan.

Osa minusta haluaa ulos, haluan nähdä maailmaa, haluan olla ystävieni kanssa ja ihailla luontoa. Jokin kuitenkin kertoo minulle, että ei. Ei lähdetä ulos, siellä on ihmisiä. He halveksuvat, pilkkaavat ja puhuvat pahaa sinusta. Katsovat kuin ei olisi ennen ihmistä nähnyt. En pidä ihmisjoukoista, en pidä ihmisistä joita en tunne. Ylitsepääsemätön este. Olen mieluummin kotona, yksin, kuin ulkona missä on paljon ihmisiä. Kaupassa käyminenkin on välillä yhtä tuskaa. Vihaan ruokakaupassa käymistä, vielä enemmän vihaan sitä kun ostan alkoholijuomia ja myyjä kattoo minua kuin idioottia ja kysyy henkkareita inhottavalla äänensävyllä. Näytänkö oikeasti noin kamalalta? Ei, näytän nuoremmalta mitä oikeasti olen. Kuulen usein ihmisiltä, että näytän nuoremmalta mitä oikeasti olen ja joutuvat hieraisemaan silmiään, että uskovat etten oikeasti ole 15, vaan 19.

Vaikeaa masennusta, paniikkihäiriötä ja kaikkea ennen, mitä olen nyt olin kahdeksannen luokan puolivälissä kun luokalleni tuli uusi tyttö. Ennen kun hän tuli luokalleni olin luokan hylkiö, sylkykuppi ja yleinen kiusaamisen kohde. Kutsutaan tyttöä vaikka nimeltä Elena. Elena oli iloinen, seikkailunhaluinen, rohkea ja ennen kaikkea sosiaalinen. Tulimme heti juttuun. Rupesin polttamaan salaa tupakkaa hänen kanssaan, lintsasimme tunneilta, haistattelimme opettajille ja matkustimme junalla pitkän matkan toiseen kaupunkiin kesken koulupäivän. Mistäkö sain rahat lähes jokapäiväiseen junareissuun? Varastin äidiltä. Väärin, niin väärin. Tiesin sen silloin, mutta uuden ystäväni kannustamana olin valmis kaikkeen. Dokasimme kaupungissa jonne aina matkustimme, saimme paljon uusia ystäviä. Olin jopa niin sekaisin, että en läheskään aina muistanut koko illan tapahtumia. Poltin kerran avokämmeneni kertakäyttögrilliin ja juoksin kuulemma samantien läheiseen järveen (palaneen käteni kanssa). Kaupunkireissuille mahtui naurua, itkua, draamaa, sekoilua ja ennen kaikkea noloja kommelluksia. Äitini joutui myös eräs yö hakemaan minut tuolta kaukaisesta kaupungista keskellä yötä nukkuvan pikkuveljeni kanssa (koska ei voinut jättää pientä lasta yksin kotiin). Olin niin kännissä ja olin päättänyt, että en mene kotiin sinä yönä. Äitini löysi minut sitten muutaman tunnin kaupunkiajelun päätteeksi. Se oli vasta alku kaikelle.

Kerron seuraavassa blogimerkinnässä lisää.

Terveisin, huono tytär